maanantai 14. toukokuuta 2018

Kasvarin tilannekatsaus, perunat istutettu


Tynnyri ostettu, vanha suolakurkkutynnyri, 200 l, 25 euroa.
Siihen on liitetty 2 settiä Blumat-kastelujärjestelmää

Tynnyrin juuressa basilikat, heliotroopit, ahkeraliisat.







Kesäisestä ja jopa helteisestä säästä ollaan saatu nauttia jo monta 
päivää. Kasvihuoneessa ovi ja luukku saavat olla sepposen selällään.
Yöt ovat vielä viileitä, tänäkin aamuna 8 astetta.



Samettiruusut ovat päässeet hyllylle pois jaloista.
Pari pätkää hyllykiskoa ruuvattu runkoon. 
Hyllyt ja kannakkeet saa siten irti, etteivät ole tiellä kun 
esim. muokkaa istutuspenkkejä.



Kaksi riviä perunaa istutettu 10. toukokuuta. Siikli. Viime vuonna oli Jussia.





maanantai 7. toukokuuta 2018

Kasvihuoneen rakentaminen


Puutavaraa.


Sokkeli tehty 48 x 198 lankusta.
Runko 2" x 2".
Seinät ja katto tehty neljänä elementteinä, 
jiirattu ja kulmiin vesivaneria vahvikkeeksi.

Alustavat piirustukset täällä.


Ulkokulmat hiottu ja laitettu huopaa, ettei kuluta muovia.


EVA-kalvo, lev. 6,5 m pituus 6,4. 
UV-suojattu kasvihuonekalvo, Antifog-pisarasuojaus.


Päädyt muovitettiin ensin kokonaan. Ovi ja ikkuna leikattiin
auki jälkeenpäin. Muovi kiinnitettiin nitomalla. 
Seinät ja katto yhtenäinen muovi.
Listat ruuvattu vielä muovin päälle ja laudat harjalle. 
Sen päällä linnut voivat istua etteivät riko muovia. 


Automaattiavaajat asenettu.





Päällilistat loppuivat kesken, niitä täytyy hakea lisää.
Aikaa kului viikonloppu. n. 15 h työaikaa.

Kasvit ulkoilevat pari tuntia päivässä ja totuttelevat 
auringon UV-valoon.


Pato-levyä laitettu kasvualtaiden ympäri. Korkeus 50 cm.
Pohjassa ei ole patolevyä, maakosketus säilyy.

Palanutta hevosenlantaa pohjalle. 
Oikealla puolella myös talven jälkikompostissa 
ollutta talouskompostia. 
Sen päälle haetaan puutarhamultaa.



Käytävään laitetaan hiekkaa.

torstai 3. toukokuuta 2018

Tilannekatsaus


Samettiruusut koulittu.
Heliotroopit latvottu.
Ahkeraliisa juroo yhä...


Basilikat ja sitruunabasilikat koulittu.
Pyöressä ruukussa maa-artisokka, jonka pelastin pihalta, 
annetaan sille hyvä kasvuunlähtö.


Suklaatomaatti on varsinainen hujoppi jos vertaa Tiny Tim lajikkeeseen.


Paprikat ja tomaatit.


Valkokaalit ja ruusukaalit koulittu.






sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Ulkoilua ja leikkimökin purku


Taimet pääsevät päiväksi ulkoilemaan takapihan 
lasitetulle terassille. Yöksi taas sisälle.
Tukevoittaa ja hillitsee pituuskasvua kun saavat olla viileämmässä.


Tänään purettiin leikkimökki. Se pääsi toiseen pihaan 
ilahduttamaan pieniä leikkijöitä.





Sitten olisi tiedossa kasvihuoneen perustusten ja istutusaltaiden 
kaivamista seuraavaksi.


Kaalit ja samettiruusut itivät 3 päivässä. Basilika odotuttaa itseään.


torstai 12. huhtikuuta 2018

Tilannekatsaus sekä kaalien, samettikukkien ja basilikan kylvöä


Parsat ovat hauskoja huiskuloita ja mullasta työntyy uusia versoja.


Chockolate Cherry -kirsikkatomaatti on huomattavasti 
pidempi kuin Tiny Tim lajike.
Paprikat on ruukutettu.


Kesäkukista Ahkeraliisa voi huonosti, miksiköhän?
Heliotroopit ja isosamettikukat kasvavat hyvin.
Alusastioina on muovisia einespitsalaatikoita.


Vesiviljelyssä menestyvät sitruunamelissa, siitä 
on jo paljon napsittu ja se haaroittuu mukavasti.

Steviat on latvottu kertaalleen, niiden kasvu ei ole
kovin vakuuttava. Kylvin niitä myös tavalliseen 
kylvömultaan, ne taimet kuolivat...


Hajakylvetty valkokaali 'Ditmarscher Forcing', ruusukaali 'Groninger', 
loput isosamettikukasta 'Vanilla',  ryhmäsamettikukka 'Spanish Brocade', 
sitruunabasilika 'Lemon scent' ja basilika 'Ordinary'.

Olohuoneen ikkunalla on täyttä, joten nämä 
saavat itää pohjoisen keittiön ikkunalla.


Kasvihuonekalvo ostettu.

Mehiläistarhaajan ensimmäiset mehiläiset pörräävät pihalla.
Lähistöllä ei vielä näy leskenlehtiä, mutta moottoritien varressa
niitä jo on.

Kiuruja, töyhtöhyyppiä bongattu.
Pari linnunpönttöä ripustettu. Yksi takapihan mäntyyn 
ja toinen etupihan hevoskastanjaan.



maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tomaattien ruukutusta


Tomaatit on aika ruukuttaa, kun lehdet koskettavat ja
varjostavat toisensa.

12 cm ruukut pesty.



PC-kuulokkeiden myyntipakkauksesta leikattu muoviset 
nimilaput.



18 kpl Tiny Tim -kirsikkatomaattia ja
7 kpl Chocolate Cherry -kirsikktomaattia 
ruukutettu.

Chocolate Cherry on tuplasti korkeampi kuin Tiny Tim.


Koulittu:
6 kpl isosamettikukka Vanillaa.
12 kpl heliotrooppia.
6 kpl Ahkeraliisaa.

Ahkeraliisa ei oikein kehittynyt itämisen jälkeen ja
juuret olivat aika olemattomat, katsotaan miten sen käy.




sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Paprikat koulittavana


Paprikat koulittavana.

Parsat koulin neljän ryhmään yhteen maitopurkkiin.
 

Pääsiäsiskoristelu on näköjään ulottunut taimipöydällekin!

Että hyvää Palmusunnuntaita teille!


Luumupuuta rökitetään! Miten yhdessä vuodessa ehtiikin
kasvaa niin paljon vesiversoa... Yleensä leikkaan ne syksyllä,
mutta nyt on jäänyt kevääseen tämä siistiminen.


Omenapuu 'Samo' on nyt nätti, kun kaikki vesiversot on poistettu. 




Lunta on vielä täällä Turun seudullakin ihan tarpeeksi...


Lisäksi sahasin männystä alaoksat pois, ne kun märällä säällä
roikkuvat niin, ettei niiden alta mahdu kävelemään.